Ajankohtaista

16.5.12

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvat

Hallitus esittää, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haku- ja valintajärjestelmää uudistetaan vuoden 2014 alusta lähtien. Eduskunnalle 16.5. annetun esityksen mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa.

 

16.5.12

Valtio osallistuu Olympiastadionin perusparannukseen

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 16. toukokuuta valtion osallistumista Helsingin Olympiastadionin perusparannuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Valtion osuus perusparannushankkeen kustannuksista on enintään puolet. Rahoitus osoitetaan veikkausvoittovaroista purkamalla Veikkaus Oy:n jakamattomia voittovaroja.

Valtion osallistumisen edellytyksenä on, että Helsingin kaupunki osallistuu Olympiastadionin perusparannuskustannuksiin valtion kanssa samansuuruisella osuudella. Valtion ja Helsingin kaupungin välisessä sopimuksessa sovitaan, että kaupunki vastaa omistamansa stadionin asianmukaisesta kunnossapidosta perusparannuksen valmistuttua.

 
työministeri Lauri Ihalainen

16.5.12

Hallitus: Suomeen toimivat työmarkkinat ja hyvä työelämä

Hallitus käsitteli iltakoulussaan keskiviikkona 16. toukokuuta periaatelinjauksia työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamiseksi sekä ehdotusta työelämän kehittämisstrategiaksi.

- Koko hallitus on vahvasti sitoutunut aktiiviseen työpolitiikkaan ja työelämän kehittämisstrategiaan ja niiden toimeenpanoon. Hallitus odottaa, että kaikki tahot ja toimijat ovat jatkossa mukana yhteistyöhankkeiden toimeenpanossa samalla sitoutuneisuudella kuin ne ovat osallistuneet linjausten valmisteluun. Hallitus haastaa nyt kaikki työpaikat ja muut työelämätoimijat mukaan työelämän talkoisiin, sanoo ministeri Lauri Ihalainen.

 

16.5.12

Laajakaistahankkeiden rahoitukseen helpotuksia

Hallitus esittää muutoksia valtion tukemien laajakaistahankkeiden rahoitukseen. Tuen hakijalla olisi jatkossa mahdollisuus ottaa vastaan esimerkiksi markkinakorkoa edullisempaa lainaa, minkä säännökset ovat tähän saakka estäneet. Lisäksi osa valtion tuesta voitaisiin maksaa etukäteen.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen laajakaistatukilain muuttamisesta 16. toukokuuta. Muutoksella halutaan vauhdittaa valokuituverkkojen rakentamista haja-asutusalueilla.

 

16.5.12

Suomen taloudellisten ulkosuhteiden hoitoon uusi toimintamalli

Valtioneuvosto hyväksyi keskiviikkona 16. toukokuuta hallinnonalojen rajat ylittävän taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelman. Sen toimeenpanolla tuetaan työllisyyskehitystä Suomessa sekä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä.

Ohjelmassa luodaan yhteinen strateginen ja pitkäjänteinen ohjaus viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen pääministerin alaisuudessa toimivan strategisen ohjausryhmän ja sihteeristön avulla. Lisäksi vakiinnutetaan nykyistä parempaan yhteistoimintaan pystyvä verkostomainen Team Finland -toimintatapa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

 

16.5.12

Toimialariippumattomat ICT-tehtävät kootaan yhteen

Valtiovarainministeriö on asettanut valtionhallinnon toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien (ICT) kokoamishankkeen (TORI-hanke), jonka toimikausi on 7.5.2012 - 31.12.2014.

Hankkeen selvityksen kohteena ovat sekä valtion ICT-palvelukeskusten että valtion virastojen toimialariippumattomat tehtävät. Pääosan näistä muodostavat perustietotekniikkaan liittyvät tehtävät sekä tukitoimintojen tietojärjestelmien kehittäminen ja ylläpito.

 

16.5.12

Sanomalle lupa Metroradion ostoon

Hallitus on hyväksynyt määräysvallan muutoksen Metroradio Oy:ssä. Sanoma Entertainment Oy saa nyt ostaa Metroradion koko osakekannan. Hallitus antoi asiasta ennakkopäätöksen 16. toukokuuta.

Metroradio Oy on suomalainen yhtiö, jonka omistaa irlantilainen Communicorp Group Ltd. Metroradiolla on kaksi valtakunnallista kanavaa: SuomiPOP ja Groove FM. Lisäksi pääkaupunkiseudulla kuuluu yhtiön Metro FM.