Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP)
Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) luotiin osana sopimusta Euroopan unionista (ns. Maastrichtin sopimus) 1990-luvun alkupuolella. Sen kehittämiseen vaikuttivat voimakkaasti mm. Länsi-Balkanin tapahtumat, joiden yhteydessä havaittiin, että unionilla ei ollut riittäviä välineitä puuttua kriiseihin edes sen lähialueilla.
YUTP on kehittynyt nopeasti. Olennaisimpia kehitysaskeleita ovat olleet YUTP:n rakenteiden vahvistaminen ja sen keinovalikoiman laajentaminen kattamaan myös kriisinhallinnan. EU:n kriisinhallinnan kehittämistä kutsutaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikaksi (ETPP), joka on osa YUTP:tä.
Tavoitteet, välineet ja päätöksenteko
YUTP:n tavoitteita ovat unionin yhteisten arvojen turvaaminen, turvallisuuden vahvistaminen, rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden säilyttäminen, kansainvälisen yhteistyön edistäminen ja kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteiden sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien lujittaminen (SEU 11 artikla). Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi unioni voi päättää seuraavien YUTP:n välineiden käytöstä: julistukset ja demarshit, yhteiset kannat, yhteiset toimet ja yhteiset strategiat.
YUTP-päätöksenteko poikkeaa osittain muusta unionin päätöksenteosta. Siinä korostuu jäsenmaiden rooli voimakkaammin kuin esimerkiksi Euroopan yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa, joissa unionin toimielinten asema on vahvempi. YUTP-päätöksenteko tapahtuu kuitenkin samojen toimielinten piirissä kuin muukin EU:n päätöksenteko, ja neuvoston rooli on päätöksenteossa erityisen vahva.
YUTP:n yleiset suuntaviivat luodaan Eurooppa-neuvostossa, jossa päätetään mm. yhteisistä strategioista ja kriisinhallinnan kehittämisen tavoitteista. Varsinaiset YUTP-päätökset tehdään yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostossa. Neuvosto päättää YUTP-asioista pääsääntöisesti yksimielisesti, mutta toimeenpanosta voidaan päättää myös määräenemmistöllä.
Neuvoston YUTP-päätöksentekoa valmistellaan pysyvien edustajien komiteassa (Coreper), poliittisten ja turvallisuusasian komiteassa (COPS) ja neuvoston työryhmissä. ETPP-päätöksenteossa neuvostoa avustavat sotilasrakenteet (sotilaskomitea ja sotilasesikunta) toimivat COPSin ohjauksessa. YUTP:tä koskevia aloitteita voivat tehdä sekä EU:n jäsenvaltiot että Euroopan komissio.
Korkea edustaja ja kriisinhallinta
Amsterdamin sopimuksella päätettiin, että YUTP:n "korkeana edustajana" toimii neuvoston pääsihteeri, joka on tällä hetkellä Javier Solana. Hänen tehtävänään on "avustaa neuvostoa YUTP:n alaan kuuluvissa kysymyksissä" (SEU 26 artikla). Korkea edustaja Solana osallistuu päätösten muotoiluun, valmisteluun ja täytäntöönpanoon ja käy myös poliittista vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa. Päävastuu YUTP:n alaan kuuluvasta unionin ulkoisesta edustamisesta kuuluu kuitenkin puheenjohtajavaltiolle.
Amsterdamin sopimuksella unionin tehtäviin otettiin myös mukaan kriisinhallinta. Se tarkoittaa seuraavia tehtäviä: humanitaariset tehtävät ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen sekä taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa, rauhanpalauttaminen mukaan lukien (SEU 17(2) artikla). Kriisinhallintaan kuuluva siviilikriisinhallinta on kattonimitys kriisinhallinnan ei-sotilaallisille keinoille, joihin kuuluvat mm. poliisi-, pelastus- ja oikeusvaltiovälineet. Kriisinhallinnan kehittäminen johti siihen, että unioni päätti Helsingin Eurooppa-neuvostossa 1999 kokonaisvaltaisesta yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan luomisesta.
Tulevaisuus
Perustuslakisopimukseen sisältyy joukko YUTP:ta vahvistavia ja kehittäviä kirjauksia. Näkyvin uudistus perustuslakisopimuksen voimaanastuessa olisi Euroopan unionin ulkoasiainministerin viran perustaminen. Tavoitteena on unionin ulkosuhteiden hoidon yhtenäisyyden parantaminen yhdistämällä ulkosuhdekomissaarin sekä korkean edustajan ulkosuhdetehtävät yhteen salkkuun. Tärkeä uudistus olisi myös unionille annettava yksi yhtenäinen oikeushenkilöllisyys. Unionin ulkosuhteiden tavoitteenasettelua on myös pyritty ajantaistamaan ja unionin kriisinhallintatehtäviä täydennetään mm. konfliktien estoon ja konfliktien jälkeiseen vakauttamiseen liittyen. Perustuslakisopimukseen sisältyy myös turvatakuulauseke sekä ajatus rakenteellisesta yhteistyöstä sotilaallisten voimavarojen parantamiseksi.
YUTP kehittyy kuitenkin joka tapauksessa, jo nykyisissä sopimuspuitteissa. Uusista kehitysaskelista voidaan mainita Euroopan puolustusvirasto, joka on perustettu neuvoston yhteisellä toiminnalla. Myös kriisinhallintavälineiden kehittäminen jatkuu, ja unioni on päättänyt muun muassa nopean toiminnan kyvyn ml. taisteluosastojen kehittämisestä.
Nykyisen unionisopimuksen mukaan YUTP "saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää" (SEU 17(1)). Tällainen päätös pitäisi myös hyväksyä jäsenvaltioissa niiden valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla on siis merkitystä puolustuksen alalla mutta se ei nykymuodossaan merkitse yhteistä puolustusta.
EU:lla ei ole yhteistä armeijaa eikä kollektiivisen puolustuksen velvoitetta, jonka mukaan hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan olisi hyökkäys kaikkia jäsenvaltioita vastaan. YUTP:hen kuuluu kuitenkin solidaarisuusvelvoite (SEU 11(2)), joka estää jäsenvaltioita toimimasta YUTP:n alalla tehtyjä päätöksiä vastaan.